Mainos

Islanti nosti ja laski ilmailuvaroitusta purkauksen jälkeen

Bardarbungan tulivuorta ympäröivää ilmatilaa koskeva varoitustaso on laskettu oranssille eli toiseksi korkeimmalla tasolle.

Varoitustasoa nostettiin aiemmin päivällä korkeimmalle tasolle tulivuoren alueella sattuneen pienen purkauksen takia. Purkaus alkoi aamulla, ja aluetta ympäröivä ilmatila suljettiin lentoliikenteeltä. Sululla ei kuitenkaan ollut vaikutusta maan lentokenttien toimintaan.

Toissapäivänä osa Islannin ilmatilasta suljettiin samasta syystä. Sulku kesti silloinkin vain muutamia tunteja.

Paikallisen geologin mukaan tämän päivän purkaus on hieman edellistä suurempi.

Euroopan suurimman jäätikön Vatnajökullin alla sijaitseva Bardarbunga on ollut seismisesti aktiivinen elokuun puolivälistä alkaen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.