Mainos

Ismail Cem tänään rekisteröidyn puolueen johtoon Turkissa

Turkissa on rekisteröity tänään virallisesti maan entisen ulkoministerin Ismail Cemin johdolla Uusi Turkki -puolue. Puoluetta luonnehditaan eurooppamyönteiseksi ja sosiaalidemokraattiseksi.

Turkin entinen ulkoministeri Ismail Cem valittiin tänään perustamansa Uusi Turkki -puolueen johtoon. Puolue myös rekisteröitiin virallisesti tänään.

Cem päätti perustaa keskusta-vasemmistolaisen puolueensa erottuaan pääministeri Bulent Ecevitin vaikeuksiin joutuneesta hallituksesta. Puolueella on parlamentissa 61 kansanedustajaa, kaikki Ecevitin DSP-puolueesta eronneita.

Eurooppamyönteiseksi ja sosiaalidemokraattiseksi kuvatun puolueen odotetaan nousevan vahvaksi poliittiseksi vaikuttajaksi tulevissa vaaleissa. Cemin lisäksi puolueen kantaviin voimiin kuuluvat entinen varapääministeri Husamettin Özkan ja Ecevitin hallituksessa yhä jatkava talousministeri Kemal Dervis.

Vaalien ajankohta on kuitenkin yhä hämärän peitossa. Hallituskoalition kolme puoluetta olivat jo sopineet vaalien pitämisestä marraskuussa, mutta viikonloppuna Ecevit sanoi yhä yrittävänsä siirtää vaalipäivää myöhemmäksi.

Hänen mielestään vaalit tulisi järjestää ajallaan, vuonna 2004. Hallituskumppanit, MHP ja Isänmaa-puolue, eivät kuitenkaan suostuneet Ecevitin pyyntöihin.

Ecevitin hallitus menetti viime viikon alussa enemmistönsä Turkin parlamentissa kymmenien edustajien lähdettyä DSP:n riveistä.

Tänään jo 64. edustaja jätti puolueen pudottaen sen paikkamäärän jo puoleen alkuperäisestä. Turkin talous jatkoi niin ikään reipasta alamäkeä poliittisen kriisin yhä pitkittyessä.

Sijoittajat pelkäävät, että epätasapaino uhkaa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n lupaaman 16 miljardin euron avustuspaketin toteutumista.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.