Mainos

Israel aloitti joukkojensa vetämisen Länsirannalta

Israelin joukot ovat alkaneet vetäytyä Ramallahista illalla. Vetäytymiskäskyn antoi pääministeri Ariel Sharon.

-

Israelin armeija vahvisti varhain aamulla, että se on vetänyt Länsirannalla joukkonsa palestiinalaisten hallitsemista Ramallahista, Qalqilyasta, Tulkaremista ja Betlehemistä. Gazan kaistalla Israel ilmoitti vetäytyneensä Al Boureijin pakolaisleiriltä.

Ramallahista vetäytyvien Israelin joukkojen ja palestiinalaisten välillä oli viime yönä rajuja tulitaisteluita. Yhteenotoista kertoivat palestiinalaislähteet. Mahdollisista uhreista ei saatu heti tietoa. Israel aloitti myöhään eilen joukkojensa vetämisen Ramallahista miehitettyään sitä kolme päivää.

Pääministeri Ariel Sharon ilmoitti vetäytymisestä aikaisemmin eilen. Arafat nimitti vetäytymistä tuoreeltaan vain Israelin tempuksi. Palestiinalaislähteiden mukaan Israelin joukot olisivat tulittaneet ennen vetäytymistään myös palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin Ramallahissa sijaitsevaa päämajaa.
Israel ei ole vahvistanut asiaa.

Lähi-itään eile saapunut Yhdysvaltain erityislähettiläs Anthony Zinni tapasi Sharonin illalla. Tänä iltana hänen on määrä tavata Arafat. Zinnin matkan tarkoituksena on saada aikaan tulitauko Israelin ja palestiinalaisten välille.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

(Seitsemän uutiset 14.3.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.