Mainos

Israel ampui kaksi palestiinalaisnuorta Länsirannalla

Israelin joukot ovat ampuneet kuoliaaksi kaksi palestiinalaisnuorta Länsirannalla, kertovat palestiinalaisviranomaiset uutistoimisto AFP:lle.

Kuolleet ovat 16- ja 18-vuotiaita. Lisäksi viisi ihmistä haavoittui.  

18-vuotias kuoli Länsirannan pohjoisosassa sotilastarkastuspisteen luona käydyissä protesteissa. 16-vuotias kuoli ja viisi haavoittui Etelä-Betlehemissä Beit Fajarin kylän yhteenotoissa.  

Länsirannalla on protestoitu voimakkaasti Israelin sotatoimia Gazassa.  

Eilen viisi palestiinalaista kuoli Länsirannan yhteenotoissa. Palestiinalaisviranomaisten mukaan ensimmäisessä yhteenotossa Israelin joukot ampuivat kolme palestiinalaismiestä Beit Ummarin kylässä Hebronin lähellä.  

Palestiinalaisviranomaiset sanoivat, että toisessa yhteenotossa israelilaissiirtolaiset avasivat tulen palestiinalaisia kohti sen jälkeen kun palestiinalaiset olivat heittäneet kivillä israelilaisia autoja Nablusin kaupungin lähellä Länsirannan pohjoisosassa. Yhden palestiinalaisnuoren kerrotaan kuolleen.  

Pian tämän jälkeen Israelin joukot saapuivat paikalle, ampuivat aseilla ja käyttivät kyynelkaasua. Tulituksessa kuoli viranomaisten mukaan 22-vuotias palestiinalainen ja lisäksi kolme palestiinalaista haavoittui.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.