Mainos

Israel: Kadonneet teinit terroristien käsissä

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo, että terroristiryhmä on siepannut Länsirannalla kadonneet kolme israelilaista teinipoikaa.  

Nuoret ovat olleet kateissa torstaista lähtien. Pojista kaksi on 16-vuotiaita ja yksi 19-vuotias. Yhdellä heistä on myös Yhdysvaltain kansalaisuus.  

Israel on lähettänyt lisäjoukkoja Länsirannalle avustamaan kadonneiden etsinnöissä. Lähteiden mukaan kymmeniä palestiinalaisia on pidätetty.  

Uskonnollista koulua käyvät nuoret ovat olleet kateissa torstaista lähtien. He olivat lähteneet liftaamaan koulultaan.  

Palestiinalaisten viranomaisten mukaan israelilaiset ovat pidättäneet ainakin 12 Hebronin alueen asukasta epäiltyinä osallisuudesta sieppaukseen.  

Armeijan mukaan sillä ei ole tietoa, ovatko pojat elossa.  


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.