Mainos

Israel jatkaa Arafatin piiritystä

Israel jatkaa Jasser Arafatin päämajan piiritystä Ramallahissa, kunnes päämajassa piileskelevät etsityt henkilöt antautuvat.

Jasser Arafat

Näin sanoi israelilainen kenraalimajuri Giora Eiland illalla. Arafatin päämajassa piileskelee Eilandin mukaan kymmeniä ihmisiä, jotka Israel on etsintäkuuluttanut.
Kenraali Eiland kertoi lehtimiehille, että israelilaisille sotilaille oli annettu tiukat ohjeet välttää ampumista kohti Arafatin päämajarakennusta. Arafatin päämajaa lukuun ottamatta muu osa päämajan alueesta on ollut israelilaisten sotilaiden hallussa perjantaista lähtien.
-Rakennuksessa on kuitenkin runsaasti aseistautuneita miehiä, ja kun sotilaita tulitetaan, he ampuvat takaisin -- mutta vain kun he ovat kovassa paineessa, Eiland kertoi.
Aiemmin sunnuntaina joukko pasifisteja eri länsimaista tunkeutui israelilaisten sotilaiden ohi Arafatin päämajaan. Osa heistä ilmoitti jäävänsä sinne suojelemaan Arafatia. Israelin mukaan päämajaan tunkeutuneet länsimaalaiset on pidätetty.
Israelin armeijan kerrotaan surmanneen noin 30 palestiinalaisten turvallisuusjoukkojen jäsentä Ramallahissa myöhään illalla. Asiasta uutistoimisto AFP:lle kertoneen palestiinalaisen turvallisuuspäällikön Jibril Rajoubin mukaan surmatyö tehtiin rakennuksessa, joka sijaitsee Ramallahin keskustassa. Rajoubin mukaan kyseessä on "kollektiivinen salamurha". Tietoa ei ole kuitenkaan voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä.

Ramallah suljettiin

Israelin armeija on julistanut Ramallahin suljetuksi sotilasalueeksi ja määrännyt kaikki tiedotusvälineiden edustajat poistumaan.

Asiasta ilmoitti israelilainen kenraaliluutnantti Olivier Rafowicz uutistoimisto AFP:lle. Suljettuun alueeseen kuuluu kenraalin mukaan koko Ramallahin kaupunki.

Amerikkalaisen Boston Globe -lehden toimittaja haavoittui eilen Ramallahin alueella, kertoivat toiset toimittajat. Israelilaiset sotilaat antoivat haavoittuneelle ensiavun ja veivät hänet sairaalaan.

(MTV3-STT-AFP)

(Seitsemän uutiset 31.03.2002).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.