Mainos

Israel ostaa Yhdysvalloilta 20 huippuhävittäjää

Israel ostaa Yhdysvalloilta 20 tutkassa näkymätöntä hävittäjää, maan puolustusministeriö kertoi tänään. F-35-hävittäjät maksavat yhteensä 2,75 miljardia dollaria (vajaat 2,16 miljardia euroa), mikä on suurin Israelin koskaan tekemä asekauppa.

F-35 tunnetaan myös nimellä Joint Strike Fighter ja sitä valmistaa Lockheed Martin -yhtiö. Koneet on tarkoitus toimittaa Israelille vuosina 2015-2017.

Kauppa tarvitsee vielä Israelin hallituksen ministeriryhmän eli niin sanotun turvallisuuskabinetin hyväksynnän.

Israel on harkinnut myös halvempaa vaihtoehtoa, muunneltua versioita Boeingin valmistamasta F-15-hävittäjästä. Israelilla on jo käytössään normaaleita F-15-hävittäjiä.

Israelin uskotaan haluavan tutkassa näkymättömiä hävittäjiä erityisesti Iranin uhkaa vastaan. Länsimaiden ja Israelin mukaan Iran kehittelee ydinasetta. Iran on kiistänyt väitteet.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.