Mainos

Israel pyytää Suomelta sammutusapua

Israelin valtava maastopalo leviää edelleen. Liekit saartoivat aamulla useita taloja Pohjois-Israelissa ja lähestyivät Haifan yliopiston rakennuksia.

Israel on saanut sammutuslentokoneita muun muassa Venäjältä, Yhdysvalloilta ja Espanjalta. Apua on pyydetty myös Suomelta ja monelta muulta maalta.

Palossa on kuollut ainakin 43 ihmistä ja kymmeniä on loukkaantunut. Maastoa on palanut tuhansia hehtaareita.

Palon epäillään saaneen alkunsa luvattomalta kaatopaikalta. Sitä ei ole ilmeisesti sytytetty tahallaan.

(MTV3 - STT - DPA - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.