Mainos

Israel suunnannut aseensa kohti Arafatin päämajaa

Israelin armeija on palannut jälleen palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin päämaja-aluelle Ramallahissa. Israel on myös pidättänyt yöllä parisenkymmentä palestiinalaisepäiltyä eri puolilla Länsirantaa.

Israel tuhosi Arafatin päämajaa aikaisemmin syyskussa

Israelin joukot ovat miehittäneet kaksi rakennusta palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin päämajan lähistöltä ja suunnanneet aseensa kohti päämajaa.

Asiasta kertoi uutistoimisto AFP:lle Arafatin avustaja Nabil Abu Rudeina puhelimitse. Israelin armeijan edustaja kieltäytyi kommentoimasta asiaa.

-Pyydämme Yhdysvaltoja ja koko kansainvälistä yhteisöä pysäyttämään välittömästi Israelin hyökkäyksen ja painostamaan Israelia vetäytymään YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman mukaisesti, Abu Rudeina sanoi.

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi viime viikon tiistaina päätöslauselman, jossa se vaati Israelia lopettamaan välittömästi toimensa Ramallahissa ja sen ympärillä. Israel veti sunnuntaina joukkonsa pois Arafatin päämajan alueelta kymmenen päivää kestäneen piirityksen jälkeen.

Israel pidätti palestiinalaisepäiltyjä

Israelin armeija pidätti yöllä 25 palestiinalaista eri puolilla Länsirantaa, kertoi Israelin armeijan edustaja. Pidätetyistä 16 on Israelin etsimiä. Heidät pidätettiin Länsirannan pohjoisosassa.

Muut pidätykset tehtiin Tulkaremin ja Ramallahin lähellä sekä Hebronissa.

Länsirannan taisteluissa kuolivat kaksi poikaa ja Israelin armeijan sotilas myöhään eilen illalla.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.