Mainos

Israel tunkeutui yöllä Länsirannalle ja Gazaan

Neljä palestiinalaista on kuollut varhain aamulla Israelin sotilaiden luoteihin Länsirannalla ja Gazassa.

Salemin kylässä lähellä Nablusin kaupunkia Länsirannalla Israelin joukot ampuivat palestiinalaisen äärijärjestön Hamasin jäsenen. Nablusissa kaksi palestiinalaista kuoli israelilaissotilaiden ja palestiinalaisten välisessä laukaustenvaihdossa.

Silminnäkijät kertoivat kymmenien Israelin armeijan panssarien hyökänneen Nablusiin. Hieman aiemmin aamuyöllä yksi palestiinalainen kuoli ja toinen haavoittui Israelin armeijan panssarien ja puskutraktorien tunkeutuessa Rafahin pakolaisleiriin Gazassa lähellä Egyptin rajaa. Palestiinalaisten turvallisuuslähteiden mukaan sotilaat tuhosivat hyökkäyksen aikana ainakin yhden talon.

Israelin armeija ilmoitti myös tuhonneensa kahden itsemurhaiskun viime vuonna tehneen palestiinalaisen kotitalot Länsirannalla. Lisäksi Israel päätti ensimmäisten kahden palestiinalaisen karkottamisesta Länsirannalta. Kyseessä ovat kahden etsintäkuulutetun palestiinalaisen sukulaiset. Molemmat miehet on määrä karkottaa kahdeksi vuodeksi, mutta heillä on vielä mahdollisuus valittaa päätöksestä.

Hamas pahoillaan amerikkalaisuhreista

Israelin hyökkäyksiä pidetään kostona kahden päivän takaiselle itsemurhaiskulle Jerusalemin heprealaisen yliopiston alueella. Iskussa kuoli seitsemän ihmistä, heistä viisi amerikkalaista.

Iskun takana ollut Hamas-järjestö on pahoitellut, että iskussa sai surmansa myös ulkomaalaisia.

-Olemme pahoillamme amerikkalaisten kuolemasta. Hamasin Ezzedine al-Qassam -prikaatien tähtäimessä ovat vain israelilaiset, järjestön edustaja Abdelaziz al-Rantissi sanoi. Hamas ei kuitenkaan aio pyytää anteeksi Yhdysvalloilta.

(MTV3

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.