Mainos

Israelilaislehti poisti naiset Pariisin mielenosoituksen johtajakuvasta

Israelilainen HaMevaser-lehti ei suvainnut naisjohtajien osallistumista Pariisin sunnuntaiseen mielenosoitukseen.

Lehti poisti muun muassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin maailman johtajista otetusta ryhmäkuvasta. Merkelin lisäksi kuvasta poistettiin Pariisin pormestari Anne Hidalgo ja Euroopan unionin ulkopoliittinen edustaja Federica Mogherini.

Brittiläisen Telegraph-lehden mukaan HaMevaser käsitteli kuvaa myös niin, että Tanskan ulkoministeri Helle Thorning-Schmidtistä ei näkynyt muuta kuin toinen käsi.

Enempää naisia ei mahtunut 40 maailman johtajan joukkoon Pariisissa.

HaMevaser-lehti edustaa konservatiivista ortodoksijuutalaisuutta, joka ei hyväksy naisten pyrkimistä esimerkiksi parlamenttiin.

Vastavetona HaMevaserin ratkaisulle irlantilainen parodiasivusto Waterford Whispers poisti kuvasta kaikki miehet.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.