Mainos

Israelin iskujen uhriluku nousee

Verenvuodatus Gazassa on jatkunut eilisen lyhyen tulitauon jälkeen.

Sairaalalähteiden mukaan palestiinalaisia on kuollut tulitauon loputtua ainakin 150. Lisäksi satoja on haavoittunut.  

Israelin armeija puolestaan kertoo, että Gazan alueelta on jälleen ammuttu raketteja muun muassa Tel Aviviin.  

Israelin ja Hamasin piti aloittaa eilen kolmen päivän tulitauko. Se kesti vain 90 minuuttia.  

Israel syyttää Hamasia sotilaansa sieppaamisesta. Hamasin aseellisen siiven mukaan sillä ei ole tietoa siepatusta sotilaasta.  

Israelin ilmaiskuissa ja maahyökkäyksessä on kuollut viimeisten viikkojen aikana yli 1600 ihmistä. Suurin osa surmansa saaneista on siviilejä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.