Mainos

Israelin ja palestiinalaisten neuvotteluissa edistystä

Israel ja palestiinalaiset ovat edistyneet neuvotteluissa Wye-joen sopimuksen täytäntöönpanost a. Osapuolet ovat saavuttaneet osittaisen sovun panttivankien vapauttamisesta.

Barak, Ehud ja Arafat, Jasser


Israel on ilmoittanut vapauttavansa yhteensä 250 palestiinalaista vankia seuraavan kahden kuukauden kuluessa. Israelin television mukaan Israel vapauttaa vain sellaisia palestiinalaisvankeja, jotka eivät ole syyllistyneet israelilaisten surmaamiseen.

Wye-joen sopimuksessa Israel on luvannut vapauttaa yhteensä 750 palestiinalaisvankia. Marraskuussa Israel vapautti yhteensä 250 vankia. Palestiinalaiset eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä, sillä yhteensä 150 vangeista oli tavallisia rikollisia eikä poliittisia vankeja.

Israelin ja palestiinalaisten edustajien on määrä jatkaa neuvotteluja noin kahden tuhannen palestiinalaisen panttivangin vapauttamisesta vielä tänään.

Neuvotteluja hiertää edelleen myös Israelin esittämä aikataulu palestiinalaisalueilta vetäytymiselle. Israelin pääministeri Ehud Barak on ehdottanut, että israelilaisjoukot aloittaisivat jäljellä olevien alueiden luovuttamisen palestiinalaisille myöhemmin syksyllä. Palestiinalaisten kuitenkin vaativat sopimuksen toimeenpanon aloittamista välittömästi.
(MTV3-AFP-STT-Reuters-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.