Mainos

Israelin joukot vetäytyivät Betlehemin ulkopuolelle

Israelin armeija on vetäytynyt Betlehemin keskustasta, mutta joukot pysyvät kuitenkin valmiusasemissa heti kaupungin ulkopuolella. Israel on myös estänyt palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin pääsyn Betlehemin joulutapahtumiin.

Israelin armeija on vetäytynyt jouluaattona Betlehemin keskustasta, jotta kristityt voisivat viettää joulua Jeesuksen syntymäkaupungissa.

Armeijan mukaan Betlehemissä ei ole joukkoja jouluviikon aikana niin kauan kuin tiedustelulähteet eivät paljasta mahdollisia Israelin vastaisia iskuja. Joukot kuitenkin pysyvät kaupungin ulkopuolella, jossa ne ovat olleet suurimman osan aikaa sitten syyskuun 2000, jolloin nykyinen intifada alkoi.

Israelin joukot saapuivat kaupunkiin viimeksi kuukausi sitten tapahtuneen itsemurhapommin jälkeen.

Joidenkin silminnäkijätietojen mukaan Israelin joukot ovat nyt kuitenkin vain 200 metrin päässä joulunvieton keskuksesta, Jeesuksen syntymäkirkolta.

Arafat ei pääse Betlehemin joulutapahtumiin

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat on tuominnut kovin sanoin israelilaismiehityksen Betlehemissä jouluna.

- Onko oikein, että kun koko muu maailma juhlii joulua vapaudessa, meidän kansaltamme Palestiinassa ja Betlehemissä on joulunvietto kielletty?, kysyi uskonnoltaan islamilainen Arafat kristittyjen palestiinalaisjohtajien kokoontumisessa Ramallahissa eilen.

Israel on jälleen estänyt Arafatia osallistumasta joulutapahtumiin Betlehemissä, jo toisena vuonna peräkkäin.

Israelin joukot surmasivat lapsen

Palestiinalaislapsi kuoli Gazassa, kun Israelin armeijan panssarivaunut avasivat tulen Gazan kaistan pohjoisosassa, palestiinalaiset sairaalalähteet kertoivat. Lapsi sai surmansa kranaatinsirpaleesta. Tulitus haavoitti toista palestiinalaista Jabalian pakolaisleirissä.

Israelin armeija kertoi tuhonneensa Gazan ja Egyptin rajalle rakennetun tunnelin, jota kautta oli armeijan mukaan salakuljetettu aseita. Armeijan mukaan kyseessä oli 50. paljastunut tunneli.

Tunnelin yhteydessä armeija kertoi räjäyttäneensä myös tunnelin päässä sijainneen talon sekä muita rakennuksia.

Palestiinalaisviranomaisten mukaan yön iskussa tuhottiin 21 taloa Rafahissa. Lisäksi 10 muuta taloa kärsi vakavia vahinkoja ja 46 taloa koki kovia, mutta säilyi asumiskelpoisina samojen lähteiden mukaan.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.