Mainos

Itä-Ukrainassa tilanne kiristyy: Yksi kovimmista taisteluista sitten helmikuun tulitauon

Ukrainan hallituksen joukot ja Venäjä-mieliset separatistit ovat käyneet kiivasta taistelua Donetskin lähellä.

Raskasta tykkitulta on kuultu usean tunnin ajan Donetskin lähellä Marjinkassa. Joidenkin tietojen mukaan taisteluihin on osallistunut myös panssarivaunuja.

Ukrainan hallituksen mukaan noin 200 separatistia hyökkäsi hallituksen kohteisiin usean tunnin ajan lähellä maantieyhteyksien kannalta tärkeää Marjinkaa, mutta hyökkäys torjuttiin. Osa separatisteista myöntää että he ovat hyökänneet, osa kiistää tiedon. 

Separatistien mukaan yhteensä 15 sen taisteljaa ja siviiliä olisi kuollut yhteenotoissa. Tietoa ei ole vahvistettu muista lähteistä. Lisäksi useiden ihmisten kerrotaan haavoittuneen puolin ja toisin. Ukraina puolestaan kiistää tiedon, että 25 sen sotilasta olisi haavoittunut.   

Tarkkailijoiden mukaan kyseessä on yksi kovimmista taisteluista sitten helmikuussa sovitun tulitauon. 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.