Mainos

Italia haluaa Venäjä-pakotteiden jatkon EU-johtajien pöytään

Keskustelu EU:n Venäjä-pakotteiden jatkosta on menossa Italian pyynnöstä korkeimmalle poliittiselle tasolle. EU-maiden johtajien odotetaan keskustelevan asiasta huippukokouksessa, joka alkaa torstaina Brysselissä.

Pakotteiden jatkosta oli tarkoitus päättää virkamiestasolla viime viikolla, mutta Italia veti asian pois pöydältä viime hetkellä.

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) sanoo, että erimielisyys tuskin liittyy pakotteiden jatkamiseen sinänsä. EU-lähteiden mukaan Italian viivyttely johtuu siitä, että maa haluaa käydä asiasta poliittisen keskustelun.

– Itse päätös tulee varmasti, ja uskon, että pakotteet jatkuvat, Soini sanoi Brysselissä EU-maiden ulkoministerien kokouksessa.

Myös EU:n ulkoministeri Federica Mogherini sanoi, ettei näe isoja ongelmia missään jäsenmaassa pakotteiden jatkamisesta.

Talouspakotteiden jatkolle on selvät perusteet, sillä EU-maat ovat kytkeneet ne Minskin rauhansopimuksen täyteen toteutumiseen. Minskin sopimuksen takaraja on vuoden lopussa, mutta sitä ei ole pantu sovitusti toimeen. Raskaiden aseiden poisvetäminen ei ole edennyt odotetusti ja tulitaukoa on rikottu toistuvasti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.