Mainos

Italian turma-alukseen räjäytetään uusia aukkoja

Uhrien etsintä Italian turmalaivasta alkaa olla loppusuoralla. Turmassa on saanut surmansa ainakin 11 ihmistä ja 20 on vielä kateissa.

Pelastusmiehistö valmistautuu pumppaamaan pois laivan tankeissa olevaa polttoainetta.

Pelastusviranomaisten mukaan pelastustyöt laivan uumenissa saadaan päätökseen vuorokauden sisällä. Pelastustyöt keskeytyivät eilen, kun alus alkoi liikkua pelastajien ollessa sen sisällä. Aluksen pelättiin luiskahtavan paikaltaan kallionkielekkeen päältä ja uppoavan kokonaan.

Nyt laiva on saatu vakautettua paikoilleen, kertoi rannikkovartioston edustaja. Hänen mukaansa laivaan on tänään tarkoitus räjäyttää lisää aukkoja.

- Pelastajat menevät sitten laivaan etsimään lisää ihmisiä, Filippo Marini kertoo.

Kapteeni: Reitti oli tuttu

Corriere della Sera -lehdelle vuodetuissa kuulustelunauhoissa kapteeni myöntää tehneensä virheen purjehtiessaan niin lähellä rantaa. Hänen mukaansa reitti kuitenkin päätettiin laivan lähtiessä matkaan.

- Ohjasin laivaa silmämääräisesti, koska tunnen alueen hyvin ja olen tehnyt saman manööverin kolmesti tai neljästi. Tällä kertaa käännyin liian myöhään, kapteeni selvitti.

Hän myös sanoi pelastaneensa ihmishenkiä ohjatessaan laivan törmäyksen jälkeen kohti Giglion saaren satamaa.

Alus ajoi karille Italian länsirannikolla viime viikon perjantaina. Onnettomuus sattui, kun Costa Concordia -niminen alus oli risteilyllä Välimerellä ja ajoi karille lähellä Isola del Giglion saarta.

Aluksella oli yli 4 200 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.