Mainos

Itävallan vastaiset pakotteet käyttöön

Itävallan EU-kumppanit sekä useat muut Euroopan maat ovat tänään aloittaneet maan poliittisen eristämisen vastalauseena äärioikeistolaisen Jörg Haiderin Vapauspuolueen pääsylle maan uuteen hallitukseen.

Suomen pääministeri Paavo Lipponen sanoi tänään, että kaikki ministeritason kontaktit ja valtiovierailut jäädytetään. Ministerit eivät myöskään ota vastaan Itävallan virallisia edustajia. Ruotsi ja Norja jäädyttivät niinikään kaikki kahdenväliset suhteensa Itävaltaan. Britannia ilmoitti, että EU:n suosittelemat diplomaattiset pakotteet Itävaltaa vastaan astuivat myös sen kohdalla voimaan heti kun Itävallan uusi hallitus oli vannonut virkavalansa. Saksan hallitus jäädytti kahdenväliset suhteensa Itävaltaan siitä huolimatta, että mielipidetiedustelujen mukaan neljä viidestä saksalaisesta vastustaa diplomaattisia pakotteita Itävaltaa vastaan.

Venäjä ulkoministeri Igor Ivanov sanoi Venäjän luottavan Itävallan demokratiaan, mutta varoitti, että uutta hallitusta tullaan arvostelemaan sen tekojen perusteella. Tanskan hallitseva sosiaalidemokraattinen puolue oli jo halukas luopumaan uhkauksesta jäädyttää kahdenväliset diplomaattisuhteet Itävaltaan, kertoi Jyllands-Posten -lehti tänään. Tanskan hallitus päätti kuitenkin, että pakotteet tulevat voimaan. Ranska, Luxemburg, Espanja ja Portugali ilmoittivat kaikki tahollaan pakotteiden astuneen voimaan heti, kun Itävallan uusi hallitus vannoi virkavalansa.

Vatikaani ja Itä-Euroopan maat odottavat

Italian ulkoministeri Lamberto Dini kuvasi EU-pakotteita "laillisiksi", vaikka maa ei vielä olekaan jäädyttänyt suhteitaan Itävaltaan. Vatikaani ei ole reagoinut Itävallan uuteen hallitukseen millään lailla.
- Vatikaani ja katolinen kirkko eivät reagoi niin kauan kuin kristityt arvot eivät ole vaarassa" sanoi kardinaali Angelo Sodano.

Sveitsi sanoi pitävänsä tarkasti silmällä Itävallan uuden hallituksen toimia ja painosti naapurimaataan hylkäämään suvaitsemattomuuden. Mikäli näin käy, Sveitsi uskoi maiden perinteisesti hyvien suhteiden voivan jatkua. Unkarin ulkoministeri Janos Martonyi sanoi hallituksensa ymmärtävän sen huolen, jota Euroopan Unioni tuntee. Martonyi sanoi kuitenkin, että Unkari ei ainakaan vielä yhdy pakotteisiin. Samoin muut EU:n ehdokasjäsenmaat Tsekki, Unkari, Bulgaria ja Slovenia pidättäytyivät osallistumasta pakotteihin.

Valtioiden yhteisrintamaan Itävaltaa vastaan yhtyi tänään myös vuoden 1986 Nobelin rauhanpalkinnon voittaja Elie Wiesel, jonka entinen liittokansleri Viktor Klima oli kutsunut maahan vierailulle. Wiesel ilmoitti peruuttavansa matkansa:
-En voi matkustaa maahan, jonka hallitus saarnaa vihaa, Wiesel perusteli.

Portugalin pääministeri Antonio Guterres sanoi jo eilen Lissabonissa, ettei jäsenmailla ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua pakotteisiin. Portugali on tällä hetkellä EU:n puheenjohtajamaa.
(STT-Reuters-AFP-DPA-AP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.