Mainos

Itävallassa raivataan räjähdysraunioita

Ainakin neljä ihmistä on kuollut Itävallassa Wienin lähellä tapahtuneessa pienkerrostalon räjähdyksessä. Raunioissa on edelleen useita ihmisiä. Räjähdyksen aiheutti huolimattomasti korjattu kaasuvuoto.

Talo

Raunioista on pelastettu kaksi eloonjäänyttä ja kolme muuta on paikannettu. Kolmikerroksisen talon raunioita raivaa yhteensä lähes 250 pelastustyöntekijää ja sotilasta, joilla on apunaan myös rauniokoiria. Ne eivät ole löytäneet raunioista enää merkkejä eloonjääneistä.

Kaasuvuodon aiheuttama räjähdys sattui eilisiltana Wilhelmsburgin kaupungissa, 70 kilometriä Wienistä lounaaseen.

Rakennus tuhoutui rajahdyksessa taysin

Kolmikerroksinen rakennus, jossa oli 12 asuntoa, tuhoutui täydellisesti räjähdyksessä. Rakennus oli aikaisemmin päivällä jo kertaalleen evakuoitu kaasuvuodon vuoksi. Asukkaille annettiin kuitenkin pian lupa palata taloon, joka räjähti arviolta puoli tuntia myöhemmin.

Kaasuvuodon syynä epäillään olleen rikkoontunut kaasuputki. Putki rikkoontui, kun rakennukseen aikaisemmin päivällä asennettiin ukkosenjohdattimia. Räjähdys jätti jälkeensä rauniokasan, joka on 25 metriä pitkä ja 15 metriä leveä.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.