Mainos

Vakava junaonnettomuus Itävallassa

Itävallassa yksi ihminen kuoli ja kymmenen loukkaantui vakavasti kahden paikallisjunan törmäyksessä keskiviikkona.

Turma sattui aamupäivällä maan eteläosassa Waldsteinin lähellä Grazista pohjoiseen. Junat osuivat toisiinsa vastakkain vauhdissa.

Surmansa sai toisen junan veturinkuljettaja. Toinen veturinkuljettaja vietiin ilmakuljetuksella sairaalaan samoin kuin hengenvaarallisia vammoja saanut naismatkustaja.

Törmäyksen syystä ei keskiviikkona ollut tietoa. Rautatieyrityksen edustaja kertoi kuitenkin, että toinen veturinkuljettajista ei ilmeisesti reagoinut pysähtymismerkkiin.

Paikallinen lehti kertoi, että toinen junista saattoi lähteä Waldsteinin asemalta liian aikaisin odottamatta, että tulossa ollut juna ehtisi ohi.


 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.