Mainos

Rajat auki – Itävaltaan saapunut aamulla jo yli 2 000 pakolaista

Itävallan mukaan yli 2 000 pakolaista on tullut maahan Unkarista tänä aamuna. Itävallan poliisi odottaa määrän jopa tuplaantuvan päivän aikana.

Itävalta ja Saksa päättivät eilen päästää Unkarin kautta saapuvat pakolaiset rajojensa yli. Päätöksestä ilmoitti Itävallan liittokansleri Werner Faymann Facebookissa puolenyön jälkeen.

Liittokanslerin mukaan päätös perustui Unkarin rajalle syntyneeseen hätätilanteeseen. Faymann kirjoitti, että Itävalta ja Saksa ovat sopineet sallivansa tässä tapauksessa pakolaisten maahantulon.

Faymann kertoi Itävallan uutistoimistolle APA:lle, että hän oli "konsultoinut" asiassa Saksan liittokansleria Angela Merkeliä ja ilmoittanut pakolaispäätöksestä Unkarin pääministerille Viktor Orbanille.

Unkari päätti eilen tarjota tuhansille pakolaisille bussikuljetuksia Itävallan rajalle. Bussit lähtivät Budapestin päärautatieasemalta, jonne oli saapunut joukoittain pakolaisia odottaman pääsyä Itävaltaan ja Saksaan meneviin juniin.

Bussien oli määrä ottaa mukaan myös ne noin 1200 ihmistä, jotka lähtivät eilen rautatieasemalta jalkaisin kohti Itävallan rajaa.


Merkel: Ei edellytä veronkorotuksia  

Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoo, että Saksa pystyy hoitamaan ennätysmäisen pakolaismäärän maahantulon ilman veronkorotuksia. Merkel otti kantaa pakolaisten vaikutukseen Saksan budjettiin haastattelussa, jonka useat Saksan lehdet julkaisivat tänään.

Elokuussa Saksaan saapui noin 104 500 turvapaikanhakijaa. On arvioitu, että maahan saapuu tänä vuonna kaikkiaan 800 000 pakolaista. Määrä on nelinkertainen viime vuoden vastaavaan tulokasmäärään nähden.  
Saksan hallitus on aikonut tehdä lisäbudjetin rahoittaakseen pakolaisten maahantuloa.

– Emme korota veroja. Lisäksi meillä on tavoitteena tehdä tasapainossa oleva budjetti ilman uutta velanottoa, Merkel muotoili.

Liittokansleri muistutti, että Saksan hyvä verokertymä helpottaa "odottamattomien toimien" rahoittamista.  


Rautatieasemalla Wienissä tänä aamuna.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.