Mainos

Itsemurhien aalto kuohuttaa amerikkalaisyliopistossa

Useat opiskelijoiden itsemurhat lyhyen ajan sisällä ovat aiheuttaneet suurta järkytystä New Yorkin osavaltiossa sijaitsevassa Cornellin yliopistossa Ithacassa. Amerikkalaisviranomaiset vahvistivat jälleen eilen kahden opiskelijan kuolemantapaukset itsemurhiksi. Opiskelijat riistivät itseltään hengen peräkkäisinä päivinä. Uusimmat tapaukset nostavat yliopistossa tänä lukuvuonna sattuneiden itsemurhien määrän jo kuuteen.

Yliopiston viimeisimmät itsemurhat ovat tapahtuneet viime ja tässä kuussa. Helmikuussa yliopiston ensimmäisen vuosikurssin oppilas hyppäsi sillalta alas rotkoon. Rotkon pohjalta löydettiin maaliskuun 11. päivänä myös toisen vuoden insinööriopiskelijan ruumis. Silminnäkijöiden mukaan yksi opiskelija hyppäsi rotkoon maaliskuun 12. päivä, mutta hänen ruumistaan ei ole vielä löydetty.

Uutiskanava CNN:n mukaan yliopiston itsemurha-aallon syytä selvitellään yhä.

Cornellin yliopistossa on aloitettu nyt laaja kampanja traagisten tapausten estämiseksi. Oppilaitoksen rehtori on lähettänyt opiskeljoille sähköpostin, jossa heitä kehotetaan hakemaan rohkeasti apua ongelmiinsa. Yliopiston sanomalehdessä on julkaistu päivittäin tietoiskuja masennuksesta ja sen hoitamisesta.

Kuluneen viikon aikana sanomalehden etusivulla on ollut isoin kirjaimin joka päivä luettavissa rehtorin vetoomus:

"Mikäli haluat oppia jotain Cornellissa, opithan hakemaan itsellesi apua. Se on merkki viisaudesta ja vahvuudesta."

Viime aikoina koulun henkilökuntaa on koulutettu tarkkailemaan oppilaita mahdollisten depressio-oireiden varalta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.