Mainos

Izetbegovic: Kavallustiedot pötyä

Bosnian hallinnon muslimijäsenet ovat kiistäneet syytökset Bosnian avustusrahojen kavaltamisesta. New York Times -lehden aikaisemmin julkaiseman artikkelin mukaan yli miljardi dollaria avustusrahoja on varastettu tai muuten kadonnut. -Joku on nyt tehnyt suuren erehdyksen, sanoo muslimijohtaja Alija Izetbegovic Dnevni Avaz -sanomalehdelle antamassaan haastattelussa.

Izetbegovic, Alija rintakuva katsoo oikealle

Izetbegovicin mukaan artikkelin tarkoituksena on leimata Bosnian johtajat varkaiksi "väärän ja salaisen" tiedon avulla. New York Times kertoi saaneensa käsiinsä alueen lahjontasyytteitä käsittelevän raportin, jota ei ole päästetty julkisuuteen. Raportissa kerrotaan muun muassa, että eri maiden lähetystöt ja kansainväliset avustusjärjestöt menettivät yli 20 miljoonaa dollaria (yli 110 miljoonaa markkaa) bosnialaiseen pankkiin sijoitettuja varoja. -Jos väitteet tällaisesta raportista pitävät paikkansa, raportti on heti julkaistava, Izetbegovic sanoi.

New York Timesin tietojen mukaan yksi varojen väärinkäytöstä epäillyistä on Alija Izetbegovicin poika Bakir. EU:n Bosnian-erityislähettiläs Wolfgang Petritsch sanoi tänään, että kansainvälinen yhteisö on ollut tietoinen korruptiosta jo pitkään ja aikoo päättäväisesti taistella sitä vastaan. -Jokainen varastettu markka tai dollari on rikos. Me emme tule suvaitsemaan tällaista, Petritsch vakuutti. Petritsch kuitenkin kiisti, että New York Timesin artikkelissa mainittua raporttia olisi olemassa. Hän ei myöskään vahvistanut kavallettua miljardin markan summaa.
(STT-Reuters-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.