Mainos

Jäänmurtaja saavutti tutkimusaluksen Antarktiksella

Antarktiksella jäähän kiinni jääneen tutkimusaluksen luo on päästy viimein.

Argentilainen jäänmurtaja on vihdoin päässyt Antarktiksella jäähän kiinni jääneen tutkimusaluksen luo.

Venäläisiä tutkijoita kuljettanut saksalainen tutkimusalus on ollut kiinni yli puolen metrin paksuissa jäissä jo viiden viikon ajan. Aluksen pelastusyrityksiä ovat hidastaneet Antarktiksen talvimyrskyt. Laiva seisoo noin 300 kilometrin päässä Etelä-Afrikan Etelämantereen-tukikohdasta.

Saksalaislaivan yli sadasta miehistön jäsenestä ja matkustajasta vain 17 on enää aluksella. Suurin osa laivalla olijoista pelastettiin aluksesta helikopterilla heinäkuun alussa.

Jäänmurtajan on määrä aukaista alukselle poistumisväylä.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.