Mainos

Video: Jälleen uusi Trump-kohu – kampanjatilaisuudessa laulaneita lapsia verrattu Hitler-nuoriin

Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump on saanut jälleen sosiaalisen median kuohumaan. Tällä kertaa kampanjatilaisuudessa USA Freedom Kidsin esittämä Trumpia ylistävä laulu keräsi kaiken huomion, The Telegraph kertoo.

Floridan Pensacolassa keskiviikkona 13. tammikuuta pidetyssä kampanjatilaisuudessa kolme lapsiryhmän esiintyjää tanssivat ja lauloivat muun muassa ”meidän täytyy seistä suorassa ja vastata vapauden kutsuun”.

”Freedom’s call” (vapaasti suomennettuna vapauden kutsu) -kappaleessa jenkkilipun värisiin sini-puna-valkoisiin asuihin puetut tytöt lauloivat myös maan vihollisten ”murskaamisesta”.

Alun perin laulu oli kirjoitettu toisen maailmansodan kenraali George S. Pattonille, mutta Freedom Kids –ryhmän manageri päätti muuttaa sanoja Trumpin hyödyksi tämän ilmoitettua itsensä presidenttikisaan.

Miljardööri Trumpilla on ollut vaikeuksia löytää itselleen virallista kampanjalaulua ja tunnetut yhtyeet kuten REM ja Aerosmith ovat ehtineet jo kieltää musiikkinsa käytön hänen tilaisuuksissaan.

Freedom Kidsin manageri Jeff Popkick kertoi Daily Beast –julkaisulle tyttöjen fanittavan Trumpia, koska ”hän saa heidät tuntemaan olonsa todella turvalliseksi”.

– Freedom’s call on todella hauska laulu, jonka musiikki inspiroi vapautta, joten päätimme levyttää sen, ja ihmiset tuntuvat rakastavan sitä, Popkick lisäsi.

Sosiaalisessa mediassa ei kuitenkaan ole oltu täysin samaa mieltä managerin kanssa. Lasten esitys on herättänyt huolta ja sitä on verrattu jopa Hitler-nuoriin.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.