Mainos

Japani vapautti kala-aluksen kapteenin - uusi kiista tuli tilalle

Japani vapautti tänään kiinalaisen kalastusaluksen kapteenin yli kaksi viikkoa kestäneen pidätyksen jälkeen. Japanilaiset partioalukset saartoivat laivan ja pidättivät sen miehistön 7. syyskuuta merialueelta, jota Kiina kutsuu Diaoyu saariksi ja japanilaiset Senkaku saariksi. Alueella on suuria kaasuesiintymiä. Syytteestä kapteenia vastaan oli määrä päättää kuun loppuun mennessä, mutta paine hänen vapauttamisekseen kasvoi päivä päivältä ja hänet päästettiin lähtemään maasta. Maiden suhteet ajautuivat selkkauksen myötä syvimpään aallonpohjaan sitten vuoden 2006.

Toinen diplomaattinen kiista on kuitenkin alkanut. Tällä kertaa Japani vaatii vapaaksi neljää kansalaistaan, jotka pidätettiin Hebein maakunnan sotilasalueelta. Kiinan viranomaisten mukaan ryhmä kuvasi videokameroilla luvatta puolustusvoimien kohteita. Japanilaisen Fujita rakennusyhtiön työntekijöihin ei ole saatu mitään yhteyttä eivätkä Kiina viranomaiset pajasta, missä heitä pidetään pidätettyinä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.