Mainos

Japanissa päätös pian: Saako nainen pitää sukunimensä avioliitossa?

Japanissa korkein oikeus valmistautuu päättämään maan kiistellyistä avioliittolaeista.

Tuomioistuimen on määrä päättää, säilytetäänkö Japanissa eronneiden naisten niin sanottu kuuden kuukauden avioliittokarenssi sekä käytäntö, joka määrää avioliittoparit käyttämään samaa sukunimeä.  

1800-luvulta peräisin olevia pykäliä on kritisoitu vanhanaikaisiksi ja seksistisiksi. Lakien kannattajien mukaan ne taas suojelevat perinteisiä perhearvoja.  

Japanissa eronnut nainen ei voi solmia uutta avioliittoa, ennen kuin edellisen päättymisestä on kulunut kuusi kuukautta. Laki juontaa juurensa aikaan ennen DNA-testejä ja sillä haluttiin alun perin varmistaa eron jälkeen mahdollisesti syntyvien lasten isyys. Nyky-Japanissa laki on johtanut useisiin oikeusjuttuihin, joissa perheet ovat joutuneet vastustamaan "liian pian" eron jälkeen syntyneen lapsen automaattista rekisteröimistä äidin edellisen puolison lapseksi.  

Sukunimisääntö juontaa puolestaan Japanin vuonna 1948 lakkautettuun, feodaaliajalta asti voimassa olleeseen perhejärjestelmään. Siinä vaimo ja lapset rekisteröitiin automaattisesti osaksi aviomiehen sukua.  

Kumpikin lainkohta on ollut Japanissa kiivaan väittelyn kohteena. Talousjulkaisu Nikkein kyselyssä 77 prosenttia työssäkäyvistä naisista kannatti sukunimisäännöstä luopumista.  

Kun Japanin yleisradioyhtiön NHK kysyi viime viikolla samaa asiaa japanilaisilta yleisesti, mielipiteet jakautuivat tasaisemmin. Vastanneista 46 prosenttia kannatti mahdollisuutta valita sukunimi, 50 prosenttia taas katsoi, että avioparien tulisi käyttää yhteistä nimeä.   

Japanin korkein oikeus päättää lakien muuttamisesta tai säilyttämisestä keskiviikkona.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.