Mainos

Japanissa voimakkaita maanjäristyksiä – kymmeniä haavoittui, kerrostaloja romahti

Japanissa maanjäristysten sarja ravisutti Kyushun saarta maan lounaisosassa torstaina.

Järistysten voimakkuus oli enimmillään 6,4 magnitudia. Tsunamivaroitusta ei annettu.

Japanin yleisradioyhtiö NHK sanoi kolmen ihmisen kuolleen, mutta tälle ei saatu viranomaisten vahvistusta.

Loukkaantuneita on viranomaisten mukaan toistakymmentä. Lisäksi parinkymmenen rakennuksen kerrotaan romahtaneen Kumamoton prefektuurissa. Maanjäristykset pysäyttivät saarella myös luotijunien liikennöinnin.

Kyushun saarella on parhaillaan toiminnassa kaksi ydinreaktoria, joiden kerrottiin toimivan normaalisti. Kolme muuta reaktoria on ollut suljettuna rutiinitarkastuksen takia, kertoo BBC.

Viranomaisten mukaan pelastustöihin on komennettu 350 sotilasta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.