Mainos

Järjestö: Tiananmenin vankeja vielä noin 30

Yhdysvalloissa toimiva ihmisoikeusjärjestö vaatii Kiinaa pikaisesti vapauttamaan loputkin Tiananmenin demokratiamielenosoituksissa 20 vuotta sitten vangitut ihmiset. Dui Hua -säätiön mukaan vankeja on yhä noin 30.

- Useimmat heistä ovat keski-ikäisiä miehiä, joiden rangaistuksia on monta kertaa lyhennetty hyvän käytöksen ansiosta. Heidän vapauttamisensa otettaisiin hyvin vastaan sekä Kiinassa että ulkomailla, sanoi säätiön johtaja John Kamm.

Kiina murskasi Tiananmenin aukiolla pidetyt demokratiamielenosoitukset armeijan voimin kesäkuun alussa 1989. Satojen aseettomien siviilien arvioidaan kuolleen yhteenotoissa. Mielenosoittajat olivat vaatineet maan johtoa panemaan lopun korruptiolle sekä ryhtymään demokraattisiin uudistuksiin.

Dui Huan mukaan viime kuukausien aikana Kiina on vapauttanut noin parikymmentä Tiananmenissä vangittua.

(MTV3-STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.