Mainos

Järjestö vaatii selfien ottaneelle apinalle tekijänoikeuskorvauksia

Yhdysvalloissa eläinoikeusjärjestö on haastanut oikeuteen valokuvaajan, jonka kameralla makakiapina otti itsestään selfien eli omakuvan.

Järjestön mukaan apinan pitäisi saada hyvitystä tekijänoikeusrikkomuksista, koska brittiläinen valokuvaaja käytti apinan ottamia kuvia villieläimiä esittävässä kirjassaan.

Kuusivuotias Naruto-apina pääsi räpsimään kuvia, kun valokuvaaja jätti hetkeksi kameransa vartioimatta Indonesiassa Sulawesin saarella neljä vuotta sitten. Iloisesti virnistävän apinan kuva levisi nopeasti maailmalla.

People for the Ethical Treatment of Animals (Peta) -järjestön mielestä apina pitää julistaa kuvien omistajaksi ja sillä on oikeus korvauksiin kuvista siinä missä ihmiselläkin olisi. Rahat voidaan käyttää apinan yhteisön ja elinympäristön hyväksi.

Sulawesin saarella asuu järjestön mukaan muutamia tuhansia makakeja, mutta määrä on pudonnut 90 prosenttia 25 vuodessa ihmisten kajottua sademetsiin.  

Kuvaaja David Slater pitää oikeusjuttua hämmentävänä ja vainoavana. Hän epäilee, että kyseessä on julkisuustemppu. Peta on ennenkin kohahduttanut eläinten oikeuksiin liittyvillä oikeusjutuilla.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.