Mainos

“Järkyttävät työolosuhteet” – jo tuhat kuollut Qatarin MM-kisojen rakennustyömailla

“Qatar on maa ilman omaatuntoa.” Näillä sanoin alkaa ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön ITUC:n tuore raportti Qatarissa työskentelevien siirtolaisten oloista.

Sen jälkeen kun Arabian niemimaalla sijaitsevalle Qatarille myönnettiin jalkapallon MM -kisaisännyys vuonna 2010, on maan rakennustyömailla kuollut yli 400 nepalilaista siirtolaistyöntekijää. Tiedon on vahvistanut Nepalin Qatarissa toimiva suurlähetystö.

Intian suurlähetystöstä puolestaan kerrotaan, että samassa ajassa on kuollut 700 intialaista siirtolaista.

Näiden laskemien valossa ITUC pitää hyvinkin realistisena arviona sitä, että jalkapallon MM-kisojen rakennustyömailla tulee kuolemaan yli 4000 siirtolaistyöntekijää vuoteen 2022 mennessä, jolloin kisat viimein alkavat.

Vertailun vuoksi, vuoden 2018 jalkapallon MM-kisaisäntä Venäjän rakennustyömailla on tähän mennessä kuollut viisi työntekijää, käy ilmi ITUC:n raportista. Tänä vuonna MM-kisoja isännöivän Brasilian rakennustyömailla menehtyneitä on seitsemän. Kun maailmankuulu Golden Gaten silta valmistui San Franciscossa vuonna 1937, oli nelivuotisen rakennusprojektin aikana kuollut työtapaturmissa 11 ihmistä.

Mikä työntekijöitä tappaa?

Pääosin nimenomaan Nepalista ja Intiasta Qatariin saapuvat köyhät siirtolaistyöntekijät elävät ITUC:n raportin mukaan järkyttävissä olosuhteissa. 

Pahimmillaan jopa 50 asteen kuumuudessa kuusi päivää viikossa työskenteleville työntekijöille ei anneta tarpeeksi puhdasta juomavettä. Työntekijät asuvat ahtaissa tiloissa, joiden saniteettiolot ovat karmaisevat. Ruoka on kehnoa ja sitä annetaan aivan liian vähän uuvuttaviin työskentelyolosuhteisiin nähden. Ahtaissa asuntolaparakeissa työntekijöille annetaan pesu- ja keitinvedeksi suolavettä.

Jo viime kuussa brittilehti the Guardian raportoi hälyttävän korkeasta kuolleisuudesta Qatarin rakennustyömailla. Lehden raportin mukaan 44 nepaliliasta kuoli viime vuonna kesäkuun 4. ja elokuun 8. välisenä aikana - puolet heistä sydänkohtauksen seurauksena.

Qatarin ulkopuolelta tulevat työntekijät ovat heikossa asemassa. Työnantajalla on kaikki kontrolli työntekijöihinsä: työnantaja voi takavarikoida työntekijänsä passin tai kiristää työluvan peruuttamisella. Työntekijä voi vaihtaa työpaikkaa vain työnantajan hyväksymän sopimuksen turvin. Järjestäytymistä ei työntekijöiltä sallita.

ICA on raportoinut lisäksi lukuisista tapauksista, joissa työntekijöiden palkkoja ei ole maksettu lainaan. Hiljattain 30 nepalilaistyöntekijää hakeutui maansa suurlähetystöön sen jälkeen, kun he eivät olleet saaneet lainkaan palkkaa tekemästään työstä. Lopulta työntekijät lähtivät takaisin kotimaahansa  - heidän mukaansa minkäänlaista korvausta ei ikinä maksettu.

Qatarin ilmoittamat parannukset tehottomia

Qatar on toistuvasti kiistänyt ihmisoikeusjärjestöjen väitteet siitä, että maassa harjoitetaan nykyajan orjuutta.

Kun The Guardianin väitteet karmista työskentely- ja asumisolosuhteista tulivat ensi kertaa julkisuuteen viime syksynä, ilmoitti Qatar kuitenkin ottavansa tutkittavakseen mahdolliset väärinkäytökset tai laiminlyönnit työmaillaan.

Maa ilmoitti pian parantavansa kahdella erillisellä sopimuksella ulkomailta tulleiden työntekijöidensä asemaa. Toinen sopimuksista velvoitti työnantajaosapuolen laatimaan suunnitelman, jolla se takaa työntekijälleen hyvän kohtelun ja kohtuullisen korvauksen työstä.

Irvokasta on kuitenkin se, ettei suunnitelman toteutumista valvo mikään ulkopuolinen riippumaton taho, vaan valvontavastuu on työnantajalla itsellään.

Yhtä tehoton on toinenkin sopimus. Se velvoittaa työnantajan järjestämään kerran kuukaudessa keskustelutilaisuuden työtekijöiden kanssa. Tilaisuuksissa saa kuitenkin vain puhua asumisjärjestelyistä - kiellettyjen aiheiden joukossa ovat muun muassa palkat, työtunnit tai mikä tahansa muu ongelma, mikä työntekijää askarruttaa.

Fifa pesee kätensä

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on joutunut ankaraan ristituleen sen jälkeen, kun Qatarin ongelmia on ryhdytty käsittelemään kansainvälisessä lehdistössä. Suuri osa vuoden 2022 MM-kisojen rakennusprojektien vastuusta kuuluu nimittäin Fifalle.  

Kaksi viikkoa sitten Fifan presidentti Sepp Blatter ilmoitti, että liitto tiedostaa ongelmat MM-jalkapallon rakennustyömailla Qatarissa.

– Me kannamme jossain määrin vastuun, mutta emme pysty puuttumaan työntekijöiden oikeuksiin, sanoi Blatter uutistoimisto AFP:lle.

Blatter tähdensi, että ensisijainen vastuu kuuluu Qatarin valtiolle ja toisaalta yrityksille, jotka palkkaavat työntekijöitä.

Hän lisäsi toivovansa, että ”Fifa voisi vaikuttaa ongelmien ratkaisemiseen jalkapalloilun kautta”.

Lähteet: Huffington Post, The Guardian, Smithsonian, Deadspin, news.com

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.