Mainos

Jättioikeusjutussa 823 syytettyä, 74 uhria, 150 kuolemantuomiota

Bangladeshissa 150 sotilasta on saanut kuolemantuomion vuonna 2009 tapahtuneesta kapinoinnista. Lisäksi satoja tuomittiin vankilaan kapinasta, jossa surmattiin lukuisia sotilasjohtajia.

Kapinasta oli syytettynä nyt kaikkiaan 823 sotilasta. Sotilaita syytettiin muun muassa murhista, kidutuksesta sekä salaliitosta.

Kapinan aikana surmattiin kaikkiaan 74 henkilöä, surmatuista 57 oli armeijan johtohahmoja. Sotilasjohtajia oli kidutettu, poltettu sekä silvottu hengiltä ennen kuin ruumiit oli dumpattu viemäreihin tai haudattu pikaisesti.

Oikeus määräsi kapinasta kuolemantuomion 150 sotilaalle. Lisäksi ainakin 400 sotilasta tuomittiin vankeusrangaistukseen. 270 sotilasta vapautettiin syytteistä.

Kuolemiin johtanut kapina oli saanut alkunsa osaksi sotilaiden huonosta palkasta sekä kehnoista oloista, joissa sotilaat joutuivat työskentelemään.

Tapauksesta on jaettu jo aiemmin tuomiot lähes 6000 sotilaalle.

 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.