Mainos

Jemenissä kuollut tai haavoittunut yli tuhat lasta

Jemenin konfliktissa on kuollut tai haavoittunut yli tuhat lasta, raportoi YK:n lastenjärjestö Unicef.

Nelisen kuukautta kestäneissä taisteluissa on kuollut ainakin 400 ja haavoittunut yli 600 lasta.

Lapsia uhkaa Jemenissä myös aliravitsemus, taudit sekä värvääminen taistelijoiksi. Aseellisten ryhmien riveihinsä värväämien lasten määrä on vuoden aikana kaksinkertaistunut. Unicefin mukaan taisteluihin osallistuu ainakin noin 400 alaikäistä.

Lapsisotilaaksi joutuminen uhkaa eritoten teini-ikäisiä poikia, jotka näkevät taistelijaksi ryhtymisen usein keinona hankkia elantoa perheilleen, Unicef toteaa raportissaan.

Humanitaarista apua tarvitsee Jemenissä kymmenen miljoonaa lasta.

Yhteensä Jemenissä marraskuun lopussa kiihtyneissä väkivaltaisuuksissa on kuollut yli 4 300 ihmistä, useat heistä siviilejä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.