Mainos

Juncker aloitti EU-puheensa: Tukipaketilla Afrikkaan estetään vaarallisia pakolaismatkoja

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin mukaan EU:lta on tulossa investointiohjelma Afrikkaan. Näin yritetään estää ihmisiä lähtemästä muun muassa vaarallisille merimatkoille kohti EU:ta.

Keskusta-oikeistolainen Juncker puhui aamupäivällä EU:n tilasta ja tulevaisuudesta Strasbourgissa. Listan kärkeen nousivat taistelu populismia ja työttömyyttä vastaan. 

Brexit-äänestyksen jälkeen puheeseen oli ladattu paljon odotuksia. Juncker pyrki vastaamaan odotuksiin lupaamalla jokaiselle jotakin: hän kävi läpi laajan skaalan EU:n tavoitteita talouspolitiikasta maatalouteen, sosiaalipolitiikkaan, turvallisuuteen ja tietosuojaan.

Lopputuloksena EU:n tärkeimmät prioriteetit jäivät hieman hämärän peittoon. Euroopan parlamentin teettämän kyselyn mukaan EU-kansalaiset haluavat EU:n toimivan ennen muuta terrorismin torjunnassa ja työttömyyden lievittämisessä. Kyselyyn vastasi huhtikuussa 28 000 ihmistä eri puolilta Eurooppaa. Myös veronkierron kitkeminen, maahanmuutto, ulkorajojen valvonta ja ympäristöasiat nostettiin kyselyssä EU:n prioriteeteiksi.

Konkreettisina esityksinä Juncker nosti esiin EU:n investointiohjelman laajentamisen sekä yhteisen operaatioesikunnan perustamisen kriisinhallintaan. Myös Saksan ja Ranskan puolustusministerit ovat esittäneet EU:lle vastaavaa komentokeskusta. Sen kautta voitaisiin johtaa EU:n sotilas- ja siviilioperaatioita, kuten ihmissalakuljettajien vastaisia toimia Välimerellä.

– Meillä ei ole pysyvää rakennetta, ja ilman sitä emme pysty toimimaan tehokkaasti, Juncker sanoi.

Tähän asti EU:n sotilasoperaatioita on johdettu jäsenmaista. Junckerin mukaan keskitetty rakenne täydentäisi sotilasliitto Natoa, ei kilpailisi sen kanssa. Juncker haluaa EU:n kulkevan kohti tiiviimpää puolustusunionia, joka tarkoittaisi myös osin yhteisiä sotilasvoimia ja materiaalihankintoja.

Britannian EU-ero voi avata mahdollisuuden unionin puolustusyhteistyön tiivistämiseen ja uusien rakenteiden luomiseen. Britannia on vastustanut näitä aloitteita voimakkaasti.

Juncker esitti puheessaan myös jatkoa komission lippulaivahankkeena pidettyyn investointiohjelmaan, jolla pyritään työntämään liikkeelle investointeja satojen miljardien eurojen arvosta.Ohjelman investointitavoite kasvaa vähintään 500 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä. Ohjelman kokoaminen on komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen (kok.) vastuulla.   

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.