Mainos

Juncker: Trump mahdollinen riski Euroopan ja USA:n suhteille

Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi voi olla riski Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteille, varoittaa EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker.

Asiasta kertoo muun muassa Independent.

– Trumpin valinnan myötä on olemassa riski, että mannertenväliset suhteet mullistuvat perusteita ja rakenteita myöten, Juncker sanoi puhuessaan konferenssissa Luxemburgissa.

Junckerin mukaan Trump vaikuttaa tietämättömältä Euroopasta ja Trumpille tulee opettaa, mitä Eurooppa on ja kuinka se toimii. Juncker muun muassa muisteli Trumpin lausuntoa, jonka mukaan Trump vaikutti luulevan, että Belgia olisi kaupunki. Belgian pääkaupunki Bryssel toimii sekä EU:n että Naton päämajana.

Juncker sanoi myös, etteivät amerikkalaiset tavallisesti ole kiinnostuneita Euroopan asioista.

Junckerin kommentit eriävät Euroopan johtajien diplomaattisimmista reaktioista Trumpin valintaan Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi.

Ensireaktioissa Trumpia lähinnä onniteltiin valinnasta ja Euroopan kerrottiin odottavan yhteistyötä republikaanipresidentin kanssa. Myös Juncker oli onnittelijoiden joukossa. Lisäksi Juncker ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kutsuivat Trumpin vierailulle Eurooppaan.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.