Mainos

Juopunut kurvaili ruohonleikkurilla - puhalsi yli kaksi promillea

Konstaapeli Kyle Henning joutui tähänastisen poliisinuransa kummallisimman tehtävän eteen partioidessaan pitkin Jacksonin katuja Wisconsinissa, Yhdysvalloissa.

Suurta ruohonleikkuria ajanut mies mutkitteli ajoradalla sen verran laajoin kaarin, että Henning päätti pysäyttää hänet.

- Laitoin hälytysvalot ja sireenin päälle, mutta hän vain viittoili minua ohittamaan hänet, Henning kertoi CBS News -kanavalle.

Ruohonleikkurinkuljettajan matka katkesi lopulta erään liikerakennuksen parkkipaikalla, missä hän törmäsi reunakiveykseen.

69-vuotias kuljettaja väitti juoneensa vain yhden oluen. Hän kuitenkin puhalsi 2,1 promillen lukemat. Wisconsinin osavaltiossa promilleraja on 0,8.

(MTV3 - CBSN)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.