Mainos

Juutalaisten ja arabien konfliktin taustaa

Vuonna 1878 ensimmäiset paluumuuttajat saapuivat diasporasta eli maanpaosta takaisin Pyhään Maahan, silloiseen Palestiinaan. Theodor Herzl perusti Zionismi-liikkeen ja ehdotti juutalaisten valtion perustamista. Jonkin aikaa pohdittiin valtion perustamista Ugandaan, mutta enemmistö, ml. Herzl, kannatti perinteistä Pyhää Maataan.

Ensimmäisen maailmansodan loppuessa vuonna 1917 britit valtasivat arabien avulla Palestiinan ottomaaniturkeilta, luvaten samalla arabeille itsenäisyytensä. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä varmistaakseen juutalaisten tuen sodan aikana britit olivat tehneet vastaavia lupauksia myös juutalaisille.

Heinäkuussa 1922 Iso-Britannia sai Kansainliitolta Palestiinan ja Transjordanian (nyk. Jordania) alueet valvontaansa. Transjordania irtautui vain muutaman kuukauden jälkeen brittien suoran hallinnon alaisuudesta. Brittien hallinnon aikana Palestiinan juutalaisväestö kasvoi voimakkaasti Euroopasta saapuneiden siirtolaisten muuttaessa alueelle.

Juutalais- ja arabiväestön välit kiristyivät ja erityisesti 1930-luku oli vakavien yhteenottojen aikaa. Kuolonuhreilta ei vältytty puolin eikä toisin. Jo vuonna 1937 britit esittivätkin hallintoalueensa jakamista juutalais- ja arabivaltioihin. Arabien puolikkaasta ei pitänyt tulla itsenäinen maa, vaan osa silloista Transjordaniaa. Osittain tämän takia juutalaiset myöhemmin väittivät, historiallisesti aivan oikein, että "Palestiinaa" ei koskaan ole ollut olemassa itsenäisenä valtiona eikä YK:n päätöslauselmakaan sellaisesti puhu.

Toisen maailmansodan juutalaisvainot ja suuri Palestiinaan pyrkijöiden määrä kiristivät juutalaisten maahanmuuttoa säätelevien brittien ja juutalaisten välejä. Sodan jälkeen britit menettivät otettaan alueesta ja heidän oli lopulta luovuttava muiden siirtomaaisäntien tavoin hallintoalueestaan.

Toukokuussa 1948 siionistit julistivat Israelin itsenäisyyden - määrittelemättä kuitenkaan valtionsa rajoja. Arabimaat asettuivat puolustamaan palestiinalaisia ja ensimmäinen palestiinalaissota alkoi. Vuoden 1949 alussa saatiin aikaiseksi aselepo. Siionistit hallitsivat melkein 80 prosenttia Palestiinan maa-alasta. Länsiranta jäi Jordanian hallintaan ja Gazaa kontrolloi Egypti. Yli miljoona palestiinalaista joutui pakenemaan kodeistaan naapurimaihin ja suurin osa heistä sekä heidän jälkeläisistään elää edelleen pakolaisina eri puolilla maailmaa.

Libanonin valtio


Ranskan mandaattialueena ensimmäisen maailmansodan päättymisestä lähtien ollut Libanon itsenäistyi 1941. Valtiovalta jäi maassa kuitenkin varsin heikoksi. Tärkeimpänä syynä tähän oli alueen uskonnollinen hajanaisuus. Jo 100-luvulta lähtien Libanonissa oli ollut voimakas kristillinen yhteisö, joka oli vuosisatojen kuluessa jakaantunut useaan pienempään kirkkokuntaan.

Libanonin heikko armeija pysytteli sivussa vuosien 1948, 1956,1967 ja 1973 Israelin vastaisissa sodissa, eikä

Libanon-Israelin turvallisuusvyöhyke

Israelkaan katsonut tarpeelliseksi linnoittaa pohjoisia rajaseutujaan. Kaiken kaikkiaan maiden väliset suhteet olivat hyvät. Maiden väliseksi rajaksi vakiintui Palestiinan ja Libanonin mandaattialueiden välinen raja.

Libanonin sisäinen tilanne muuttui epävakaammaksi 1960-luvun lopulla. Syitä oli useita. Maa oli kokenut kuluvan vuosikymmenen aikana voimakkaan rakennemuutoksen; maatalouden kannattavuus laski ja maaseudulta siirtyi paljon ihmisiä kaupunkeihin. Palestiinalaispakolaisten määrän voimakas kasvu vuoden 1967 sodan seurauksena sekä PLO:n saapuminen Etelä-Libanoniin 1970 kiristivät tilannetta edelleen. Lisäksi ympäröivät valtiot pyrkivät värväämään eri väestöryhmiä omiin leireihinsä. Libanonin muslimiväestö, joka oli jo kasvanut kristittyjä suuremmaksi, vaati tiukempaa suhtautumista Israeliin.

Vuoden 1981 lopulla Israelin hallitus tuli siihen tulokseen, että paras tapa karkottaa PLO ja rauhoittaa Libanon oli muodostaa maahan kristittyjen falangistien muodostama Israelin tukema hallitus. Tätä ei kuitenkaan saataisi aikaan ilman voimatoimia

Kuuden päivän sota ja muita sotia


Vuonna 1967 Israel iski vallankumouksellisia arabimaita vastaan. Kuuden päivän aikana voitokas Israel miehitti Länsirannan ja sen mukana Itä-Jerusalemin, Gazan, Golanin kukkulat Syyriassa sekä Siinain niemimaan.

Vuonna 1973 käytiin Lokakuun sota (The October War), jota israelilaiset kutsuvat nimellä Jom Kippur . Sodan jälkeen rauhanprosessia käynnisteltiin ja YK antoi Vuonna 1964 perustetulle Palestiinan vapautusjärjestö, PLO:lle (The Palestine Liberation Organisation) siinä tarkkailijan aseman. Israel ja Egypti solmivat Camp Davidin rauhansopimuksen, mutta PLO:n kanssa Israel ei päässyt yhteisymmärrykseen.

Vuonna 1982 Israel hyökkäsi Libanoniin tarkoituksenaan tuhota sieltä käsin toimiva PLO. Tuomittuaan iskun YK kutsui vuonna 1983 koolle rauhankonferenssin, johon PLO osallistui palestiinalaisten laillisena edustajana. Joulukuussa 1987 alkoi miehitetyillä alueilla palestiinalaisten kansannousu Intifada, joka jatkui vuoden 1993 syyskuuhun saakka. Intifada kokosi palestiinalaiset - niin miehet, naiset kuin lapsetkin - toimimaan yhteisen päämäärän puolesta. Tarkoituksena oli vapauttaa miehitetyt alueet Israelin vallan alta. Kuuden vuoden ajan palestiinalaiset tekivät iskuja Israelin aseistettuja joukkoja vastaan heittämällä kiviä ja kotitekoisia pommeja.

Rauhantunnustelut


Ensimmäiset laajemmat rauhanneuvottelut Israelin ja palestiinalaisten sekä ympäröivien arabivaltioiden välillä alkoivat vuoden 1991 lokakuussa. Israelissa vaalit voittaneen työväenpuolueen johtaja Yitzhak Rabin muodosti uuden hallituksen. Rabin näytteli tärkeää roolia myös alkaneissa rauhanneuvotteluissa.

Israelin kranaatti-isku on osunut kouluun

Vuonna 1993. Salaisten neuvotteluiden jälkeen pääministeri Rabin ja PLO:n johtaja Arafat lensivät Washingtoniin ja allekirjoittivat historiallisen sopimuksen, jossa Israel suostui Palestiinan itsehallintoon - ensin Gazan alueella ja Jerikossa Länsirannalla ja myöhemmin muilla vain arabien asuttamilla Länsirannan alueilla. Rauhansopimus lopetti Intifadan iskut, kun Gaza ja Jeriko vapautettiin Israelin vallan alta. Tämänkin jälkeen iskuja ovat jatkaneet rauhanprosessiin turhautuneet ääriryhmät, etenkin islamilaisen Hamasin aseellinen siipi.

Kesäkuussa Israel ja Jordania lopettivat 46 vuotta kestäneen kriisien sarjan maiden välillä, kun pääministeri Rabin ja Jordanian kuningas Hussein allekirjoittivat rauhansopimuksen Valkoisessa talossa USA:n presidentti Bill Clintonin läsnäollessa.

Marraskuussa 1995 rauhanprosessi menetti yhden tärkeimmistä vaikuttajistaan, kun Yitzhak Rabin murhattiin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.