Mainos

Kaasuyhtiö syytteeseen Kalifornian maakaasuvuodosta

Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltio on haastanut oikeuteen yhtiön, jota pidetään vastuullisena pitkään jatkuneeseen maakaasuvuotoon.

Viranomaisten mukaan Southern California Gas Company rikkoi osavaltion terveys- ja turvallisuuslakeja, koska se ei ilmoittanut vuodosta viranomaisille eikä ole saanut vuotoa lopetettua.

Jo lokakuussa havaittu maanalainen metaanikaasuvuoto on pakottanut tuhannet asukkaat evakkoon kodeistaan Los Angelesin lähistöltä. Vuodosta ei pitäisi olla välitöntä vaaraa ihmisille, vaikka sen uskotaan aiheuttaneen esimerkiksi päänsärkyä ja nenäverenvuotoa.

Yhtiö on yrittänyt pysäyttää vuotoa muun muassa pumppaamalla mutaa ongelmakohtaan.

Viranomaiset arvioivat, että vuoto vaikeuttaa merkittävästi Kalifornian pyrkimyksiä vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.