Mainos

Kahdeksan kuoli pommi-iskussa Kashmirissa

Pommi-isku tappoi kahdeksan ihmistä ja haavoitti ainakin yhtätoista Intian Kashmirissa. Loukkaantuneiden joukossa oli alueen shiamuslimijohtaja ja entinen ministeri Moulvi Iftikhar Hussain Ansari, Intian poliisi kertoi. Pommi räjähti uskonnollisessa tilaisuudessa Magamin kaupungin läheisyydessä.

Magam sijaitsee noin 25 kilometriä pohjoiseen osavaltion kesäpääkaupungista Srinagarista. Iskusta epäillään muslimiseparatisteja, mutta yksikään järjestö ei toistaiseksi ole ilmoittanut olevansa vastuussa räjähdyksestä.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.