Mainos

Kahdeksan vankilaan albiinojen noituusmurhista Burundissa

Burundilainen oikeusistuin on tuominnut yhden ihmisen elinkautiseen ja seitsemän muuta määräaikaisiin vankeusrangaistuksiin albiinojen murhista. Murhat liittyivät noituuteen.

- Kolme syytettyä vapautettiin todisteiden puutteessa, Ruyigin läänin tuomioistuimen päällikkötuomari Dodolin Nahamasabo sanoo.

Syyttäjät vaativat toukokuussa ankaria rangaistuksia 11 syytetylle. He olivat murhanneet albiinoja, joiden raajoja oli myyty tansanialaisille noitatohtoreille onnenkaluiksi.

Paloittelusurmien uhreiksi joutui ainakin 12 albiinoa kuuden kuukauden aikana. Naapurimaassa Tansaniassa on murhattu yli 40 albiinoa vuodesta 2007.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.