Mainos

Kahta poliisia ammuttu San Diegossa Yhdysvalloissa

Kaksi poliisia on ammuttu San Diegossa Yhdysvalloissa, kertoo NBC San Diego -uutiskanava.

Ammuskelu tapahtui perjantain vastaisena yönä Southcrestin asuinalueella. Poliisi ei ole vielä tavoittanut epäiltyä ampujaa tai ampujia. Ammuttujen poliisien voinnista ei ole vielä tarkkaa tietoa.

San Diegon poliisi varoitti ihmisiä liikkumasta alueella ja kehotti alueen asukkaita pysymään sisätiloissa. Tapahtumien kultu on vielä epäselvä.

Alueella asuva Raul Meza sanoi, ettei hän ehtinyt laskea kaikkien paikalle saapuneiden poliisiautojen määrää.

– En ehtinyt edes laskea, kuinka monta poliisiautoa kiisi moottoritietä pitkin. En ole ikinä nähnyt vastaavaa, hän kirjoitti uutiskanavan Facebook-sivulla.

San Diego sijaitsee Kalifornian osavaltiossa Los Angelesista etelään.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.