Mainos

Kaivosmiehistä viritellään useampaakin dokumenttia

Chilessä on vireillä jo useampikin hanke dokumenttiohjelmien tekemiseksi San Josen kaivosmiehistä. Tarkoituksena on muun muassa seurata miesten elämää vuoden ajan pelastumisen jälkeen, kertoo STT:n avustaja Riitta Alanen Santiagosta.

Ainakin yksi dokumenttiversio on tiettävästi myyty jo kansainväliseen levitykseen.

Kaivosdraaman saama ylenpalttinen maailmanlaajuinen huomio on ollut jo liikaa osalle chileläisiä. Universidad Central yliopiston tekemässä mielipidemittauksessa 80 prosenttia vastanneista sanoo, että kaivosmiesten kohtalon ja imagon hyödyntäminen on jo mennyt viestimissä liian pitkälle.

Vajaan kahden kolmasosan mielestä miesten ei pitäisi vuodattaa kaikkia yksityiskohtia elämästään julkisuuteen.

Konkreettisen hyödyn ottamisessa koettelemuksesta mielipiteet menivät ristiin: noin puolet on sitä mieltä, että miesten pitäisi ottaa haastatteluista maksu. Suurin piirtein saman suuruinen joukko vastasi, että haastatteluihin pitäisi suostua ilmaiseksi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.