Mainos

Kaksi kohutun virtsaamisvideon sotilaista on tunnistettu

Yhdysvaltain merijalkaväki on tunnistanut kaksi neljästä yhdysvaltalaissotilaasta, jotka virtsaavat ruumiiden päälle kohutulla nettivideolla. Uutistoimisto Reuters ja CNN-uutiskanava perustavat tietonsa nimettömiin lähteisiin asevoimissa.

Afganistanissa kuvatun videon uskotaan olevan aito. Tunnistettujen miesten yksikkö palveli Afganistanin Helmandin maakunnassa viime vuonna maaliskuusta syyskuuhun.

Videolla neljä merijalkaväen univormuun pukeutunutta sotilaista virtsaa taleban-taistelijoiden ruumiiden päälle. Yhdysvallat on luvannut saattaa tekijöiksi paljastuvat vastuuseen.

Myös Taleban-liikkeen edustaja tuomitsi teon, mutta ei uskonut sen haittaavan alustavia neuvotteluja Yhdysvaltain kanssa. Videokohun pelätään Yhdysvalloissa kuitenkin johtavan saman mittaluokan skandaaliin kuin irakilaisvankien nöyryyttäminen Abu Ghraibin vankilassa vuonna 2004.

Puolustusministeri tuomitsee

Tunnistus tapahtui sen jälkeen, kun useat tahot ovat ilmaisseet järkytyksensä ja suuttumuksensa nauhalla nähdyistä teoista.

–Olen nähnyt kyseisen kuvamateriaalin ja siinä kuvattu käytös on äärimmäisen valitettavaa, Yhdysvaltain puolustusministeri Leon Panetta sanoi.

–Tuomitsen sen mitä jyrkimmin.

Panetta sanoi hän on määrännyt merijalkaväen ja ISAF-joukkojen komentaja John Allenin tutkimaan tapauksen "välittömästi ja perinpohjaisesti".

Panetta on luvannut saattaa tekijöiksi paljastuvat vastuuseen.

(MTV3 - STT- Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.