Mainos

Kaksi kuoli räjähdyksessä pakolaisleirillä Kreikassa – suuttuneet sytyttivät tulipaloja

Kreikan Lesboksella puhkesi levottomuuksia maahanpyrkijöiden leirillä torstain ja perjantain välisenä yönä.

Levottomuudet alkoivat kahden ihmisen kuolemaan johtaneesta kaasuräjähdyksestä.

uokaa teltassa valmistanut, 66-vuotias nainen ja teltassa ollut 6-vuotias lapsi saivat surmansa, kun kaasukanisteri räjähti. Lisäksi surmansa saaneen lapsen äiti ja nelivuotias sisarus loukkaantuivat vakavasti.

Onnettomuuden jälkeen vihastuneet ihmiset sytyttivät tulipaloja Morian leirissä. Kuusi leirin asukasta loukkaantui lievästi yhteenotossa poliisin kanssa. Poliisin mukaan tilanne rauhoittui perjantaiaamuun mennessä.

Morian leirillä asuu 5 000 turvapaikanhakijaa ja siirtolaista, vaikka leiri on tarkoitettu noin 3 500:lle. Leirillä on ollut aiemminkin levottomuuksia.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.