Mainos

Kaksi lääkäriä kuoli samana päivänä Ebolaan Sierra Leonessa

Kaksi sierraleonelaista lääkäriä on kuollut ebolaan yhden päivänä aikana, kertovat hallitus- ja sairaalalähteet. Sierra Leonessa on eilisten kuolemantapausten jälkeen kuollut ebolaan yhteensä 10 lääkäriä.  

Ebolaepidemia on valloillaan Sierra Leonen lisäksi Guineassa ja Liberiassa. Ebolaan on kuollut lähinnä Länsi-Afrikan epidemia-alueella tänä vuonna lähes 6 200 ihmistä, joista 350 on terveydenhuollon henkilökuntaa.   

Pelkästään Sierra Leonessa terveydenhuollon ammattilaisia on kuollut yli sata. 1990-luvun sodasta yhä toipuvan maan terveydenhuoltojärjestelmä on Länsi-Afrikan heikoimpia.  

Reutersin lähteiden mukaan eilen kuolleet lääkärit eivät työskennelleet kaikkein vaarallisimmissa tehtävissä ebolaklinikalla. Vielä ei ole tiedossa, mistä he olivat saaneet tartunnat.  

Sierra Leonen presidentti Ernest Bai Koroma on luonnehtinut ebolaa vastaan kamppailevia ammattilaisia maan suurimmiksi isänmaan ystäviksi.

Valtio on luvannut maksaa 5 000 dollarin korvauksen ebolataistelussa kuolleiden terveydenhuollon ammattilaisten perheille.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.