Mainos

Useita palestiinalaisia kuollut Israelin ilmaiskuissa Gazassa

Useita palestiinalaisia taistelijoita on kuollut viimeöisissä Israelin ilmaiskuissa Gazan kaistalla, kertovat sairaalalähteet.

Ainakin seitsemän palestiinalaista on kuollut ja kaksi on kateissa. Myös siviilejä on loukkaantunut iskuissa.

Osa uhreista löytyi romahtaneesta tunnelista Rafahin rajakaupungissa.

Israelin armeija kertoo pysäyttäneensä iskun avulla terroristeja, jotka ovat ampuneet raketteja Israeliin Gazasta. Palestiinalaiset ovat ampuneet eilisaamusta lähtien kaikkiaan kymmeniä raketteja Israelin puolelle.

Israelin armeija vahvistaa tehneensä ratsioita eri puolilla Gazaa ja löytäneensä raketinheittimiä militanttien hallusta.

Palestiinalaisten ja israelilaisten välit ovat kiristyneet sen jälkeen, kun palestiinalainen teinipoika löytyi surmattuna Jerusalemista. Palestiinalaiset epäilevät, että teini surmattiin kostoksi aiemmin ilmi tulleesta kolmen israelilaisteinin murhasta.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.