Mainos

Kaksi rallikatsojaa menehtyi Ruotsissa

Kaksi katsojaa on menehtynyt Ruotsin rallimestaruussarjan kilpailussa Sandvikenissä. Katsojat menettivät henkensä, kun reitiltä luisunut kilpa-auto osui heihin.

Ruotsin Tietotoimisto TT kertoi, että onnettomuusauto ajautui tieltä mutkassa noin 200 metriä Bergån erikoiskokeen lähdön jälkeen ja osui katsojiin. Auton kuljettaja ja kartanlukija joutuivat sairaalahoitoon, mutta eivät ole järjestäjien mukaan hengenvaarassa. Kilpailu peruutettiin onnettomuuden jälkeen. Poliisi tutkii tapausta. Sandviken sijaitsee noin 200 kilometriä Tukholmasta pohjoiseen.
(STT-TT-AP-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.