Mainos

Kaksi tulivuorituristia kuoli Islannissa

Kaksi turistia on löytynyt kuolleena ja yksi pelastettu Islannin purkautuvan tulivuoren läheltä. Mies ja nainen paleltuivat kuoliaaksi sen jälkeen kun heidän autostaan oli loppunut polttoaine.

Seurueen kolmas jäsen, nainen, löydettiin elossa ja hänellä ei viranomaisten mukaan ollut enää tänään hengenvaaraa. Matkailijoiden kansallisuutta ei ole kerrottu.

Kolmikon autosta loppui polttoaine sunnuntaina. He soittivat hätäkeskukseen varhain maanantaina, mutta peruivat ilmoituksen muutamaa tuntia myöhemmin. Eilen kolmikon omaiset ottivat yhteyttä hätäkeskukseen.

Naisen ruumis löytyi läheltä autoa ja miehen ruumis viiden kilometrin päästä. Eloonjäänyt nainen löytyi 14 kilometrin päästä autosta.

- He eivät valitettavasti olleet ollenkaan varustautuneet talvivaellukseen vuorella. Lisäksi he menivät paljon lähemmäs kuin ketkään tulivuorta katselleet olivat menneet, sanoi pelastusviranomainen John Hermansson.

Eyjafjallajökullin jäätiköllä sijaitseva Fimmvorduhals-tulivuori alkoi purkautua 21. maaliskuuta. Purkaus on houkutellut alueelle tuhansia matkailijoita.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.