Mainos

Kuvat: Kaksivuotias Jasper joutui tiputukseen vesirokon takia – "Pahin näkemäni rokko ikinä"

Kaksivuotiaalla Jasperilla oli niin tukala ja tulehtunut vesirokko, että jopa neljäkymmentä vuotta alalla ollut lastenlääkäri hämmästyi. ”Pahin vesirokko koskaan”, hän virkkoi.

Jasper Allen ei meinannut kuitenkaan edes päästä hoitoon. Hänen äitinsä, 36-vuotias Sarah Allen – ammatiltaan sairaanhoitaja – kertoo yleislääkärin käännyttäneen heidät kotiin.

– Sain kuulla, että kaikki äidit kuvittelevat, että lapsella on paha vesirokko. Sain antibiootteja ja meidät käskettiin kotiin, St Neotsista kotoisin oleva Allen kertoo Caters Newsille. 

Kun punaiset, kipeät ja arat pilkut täyttivät kuitenkin taaperon koko kehon, hänet kiidätettiin sairaalaan ja laitettiin tiputukseen. Jasper vietti sairaalan lastenosastolla lopulta viisi päivää.

"Sydämeni särkyi lapseni takia"

Jasperille nousi kuume heinäkuun 12. päivä. Seuraavana päivänä hänessä oli satoja pilkkuja, mutta soitto yleislääkärille osoittautui turhaksi. Ei tarvitse tulla näytille, sanottiin. 

Vesirokko on Varicella zoster -viruksen aiheuttama tarttuva tauti, joka terveillä lapsilla paranee useimmiten hyvin noin viikossa. Aikuisen vesirokko voi kuitenkin olla vakava infektio. Erityisesti raskaudenaikainen vesirokko aiheuttaa huomattavan komplikaatioriskin sekä äidille että sikiölle. Myös puolustuskyvyltään heikentyneen potilaan vesirokko voi olla vaikea, jopa kuolemaan johtava tauti.

Virus voi jäädä piileväksi hermosolmukkeisiin ja vuosia myöhemmin, joko iän tai muun syyn heikentäessä puolustuskykyä, aktivoitua aiheuttaen vyöruusuihottuman.

Lähde: THL 

Seuraavana päivänä pojan kuume jatkui nousuaan, ja vanhemmat veivät hänet kuitenkin näytille samalle yleislääkärille. He saivat käskyn palata kotiin; mukanaan antibiootteja ja muita lääkkeitä. Pojan tila ei kuitenkaan parantunut lääkkeidenkään jälkeen, joten äiti vei poikansa näytille sairaalaan. Siellä tila otettiin vakavasti, ja poika laitettiin heti tiputukseen. 

Vanhemmat eivät voineet kolmeen päivään syleillä Jasperia, koska tämä kirkui kivusta joka kerta, kun häneen koskettiin. 

– Sydämeni särkyi. Oma lapseni oli todella kovissa kivuissa enkä voinut ottaa häneltä kipua pois. 

Nyt lääkärit tutkivat Jasperin sydämen varmuudeksi, jottei sinne ole kehittynyt mitään seurauksia vakavasta vesirokosta. 

– Tiesin, etten ole neuroottinen äiti. Minulla on kaksi lasta, olen sairaanhoitaja ja nähnyt satoja vesirokkoja ennenkin. Tiesin, että tämä ei ollut normaalia.

Se ei ollut "vain vesirokko"

Sarahin mielestä lääkäreiden tulisi kuunnella vanhempia enemmän. 

– Me tiedämme lapsemme paremmin kuin kukaan maailmassa. 

Jasperin äiti on hoitanut urallaan monia vesirokkopotilaita, muttei koskaan ole nähnyt sellaista rokkoa, minkä hänen oma poikansa sai.

– Se ei ollut ”vain vesirokko”, ja haluan ihmisten ymmärtävän sen. Näytän poikani kuvia niille, jotka kertovat omilla lapsillaan olleen ”pahan vesirokon”.

Sairaalassakin monet lääkärit halusivat varta vasten tulla katsomaan Jasperin rokkoa. Äidin mukaan keskusteltiin jopa Jasperin kuvien käytöstä lääketieteellisessä julkaisussa. Sairaalassa töissä ollut lääkäri sanoi, ettei ollut 40 vuoden urallaan nähnyt mitään samankaltaista. 

Äiti vaatii: Rokote kansalliseen rokotusohjelmaan

Sarah vaatii, että hallitus ottaisi vesirokkorokotuksen osaksi kansallista rokotusohjelmaa.

– Olemme yksi ainoista maista, joissa ei rutiininomaisesti rokoteta lapsia vesirokkoa vastaan. Euroopassa, Yhdysvalloissa, Australiassa – kaikissa niissä rokotetaan jo.

Hän sanoo rokottaneensa kaikki lapsensa rokotusohjelman mukaisesti, mutta ei edes harkinnut vesirokkorokotteen hankkimista yksityiseltä puolelta.

– En halua, että tästä tulee rokotuskeskustelu. Minua ei kiinnosta, rokottaako joku lapsensa vai ei, mutta kaikilla pitäisi olla mahdollisuus rokottaa tahtoessaan.

Hallituksesta kommentoidaan, että ”vesirokko on yleensä lievä sairaus lapsilla, ja useimmat toipuvat siitä nopeasti”. Iso-Britanniassa rokote on tarjolla vain sellaisille lapsille, joilla on jokin vakava sairaus.

Suomessa vesirokkorokote ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan. Sen voi ostaa ostaa halutessaan reseptillä apteekista.

Kalajoella pikkulapset kuitenkin rokotetaan vesirokkoa vastaan. Katso video:


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.