Mainos

Kaksonen kasvoi siskonsa sisällä 45 vuotta – kehitti kasvot, silmän, hampaat ja hiukset

Lääkärit löysivät naisen syntymättömän kaksoissiskon hänen sisältään 45 vuoden jälkeen, kertoo The Telegraph.

Jenny Kavanagh kertoo vältelleensä lääkäreitä ja gynekologeja koko ikänsä.

45-vuotias Kavanagh joutui kuitenkin lääkärin paikkeille, koska hän halusi uuden kierukan. Lääkärikäynti pitkän tauon jälkeen olikin järkytys: lääkärit kertoivat hänen vasemmasta munasarjastaan löytyneen "valtavan tumman massan".

Lääkärien mukaan kyseessä ei ollut ollut kasvain, mutta kyseinen massa täytyisi poistaa, koska se saattaisi revetä ja tappaa Kavanaghin.

Kaksonen tunnistettiin leikkauksessa

Kirurgit huomasivat, että kyseessä oli Kavanaghin syntymätön kaksoissisko, joka oli jatkanut hidasta kasvamistaan Kavanaghin syntymän jälkeen – hänen sisällään.

Neljän vuosikymmenen aikana kaksoselle olivat ehtineet kehittyä kasvot, silmä, hampaat ja samanlaiset mustat hiukset kuin Kavanaghilla.

Lääkärit suostuivat ottamaan syntymättömästä kaksosesta kuvan Kavanaghille. Hänelle kerrottiin, että kaksonen oli kehittynyt hänen sisällään neljän vuosikymmenen ajan.

– On vaikeaa kuvailla, miltä tuntui nähdä se. Se oli shokeeraavaa ja pelottavaa. Se, että sillä oli mustat pitkät hiukset kuten minulla, kasvot, silmä ja hampaat, teki siitä paljon realistisempaa. Yritän kuitenkin muistaa, että sillä ei ollut sydäntä eikä aivoja, Kavanagh kertoo The Tlegraphille.

– Lääkärit sanoivat sen olleen "virhesijainen" raskaus, mutta munasarjani suojeli kaksostani. Lääkärin mukaan olin vahvempi sikiö ja syrjäytin heikomman. Kun näytin kuvaa äidilleni, hän tuli surulliseksi. Hän koki sen syntymättömänä lapsenaan, minun kaksoissiskonani, Kavanagh sanoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.